Tuli mieleen tuo vanha laulu, kun tätä päivää elelin...Aamulla lähdin töihin ja heti kotioven ulkopuolella kaaduin meidän rappusissa niin pahasti, että itku tuli ja jonkin aikaa tehtiin töitä miehen kanssa, että pääsin ylipäätään takaisin sisään sieltä. Kipu oli aivan   k a a m e a, kyyneleet valui varmaan kolme varttia ennenkuin pystyin rauhoittumaan yhtään.

Polvi taittui kaatuessa alleni ja sääriluu kohtisuoraan vasemmalle - pahin kipu siis siinä nivelen kohdalla, kun joku hetkellisesti kävi pois paikoiltaan. Nyt jalka on kuin uppotukki - varmasti kaksi kertaa oikean jalan paksuinen.

Niinhän siinä sitten kävi, että omaan autoon menemisestä ei tullut mitään, joten ei kun ambulanssia tilaamaan. Ihme kyllä, kyyti tuli varmaan n. vartissa ja pääsin hellässä huomassa päivystykseen. Päivystys taas oli sitten täynnä kaatuneita, liukastelleita ihmisiä ja röntgenkuvineen ja lääkärin tapaamisineen reissu kesti sellaiset rapiat 6 tuntia. Onneksi pääsin tarkkailuhuoneen sänkyyn makaamaan, istuminen ei olisi onnistunut tällä jalalla.

Kuvissa ei näkynyt murtumaa, joten lääkäri epäili jotain polven siderakenteiden vammaa: nivelsiteet, ristisiteet tms. Mutta koska jalka on nyt niin kipeä + turvonnut, tutkimaan päästään vasta n. puolentoista viikon kuluttua....eli siihen asti lääkkeenä kepit ja särkylääke. Ja voitte uskoa, että tuntuu vaikealta ja oudolta kulkea keppien kanssa ja tarvita tosi moneen juttuun apua! Miten helppoa elämä normaalisti onkaan! Ensi yönä varmaan vaikea nukkua, kun särkee koko ajan ja jokainen jalan liikahdus on ihan tuskaa. Mutta päivä kerrallaan, kyllä se tästä.

Yrittäjänä kun työskentelen, tuollainen 10 pv sairasloma on ihan mahdoton. Olin jo tänään muutaman tunnin töissä, mies sai kuskata minut töihin suoraan päivystyksestä (kyllä se vähän kirosi, että pitäis kyllä levätä...) ja huomenna yksi työkaverini lupasi iltapäivällä hakea mut muutamaksi tunniksi. Keskiviikon ajattelin sitten pitää ihan lepoa kotona.

Mitä tästä opimme? En tiedä, opimmeko mitään...varmaan tulee vielä kertoja, että lähden kotiovelta reippaasti astelemaan, enkä huomaa, että rappuset ovat jäässä. Mutta aion ainakin yrittää kiinnittää huomiota hiekoitukseen ja kunnon kenkiin jatkossa!

terveisin Eija