Vielä kaipaan kolmatta osallistujaa tänne. Eli PIF eli Anna hyvän kiertää odottelee vielä kolmatta mukaan lähtijää!!! Lupaan siis 12 kk:n sisällä ilmoittautumisesta jokaiselle osallistujalle tehdä jotain omin käsin, minun tapauksessani se tarkoittaa lähinnä neuloa tai askarrella. Toivotaan, että se kolmaskin mukaan lähtijä löytyy - minusta on hauska yllättää ja toivottavasti myös ilahduttaa!

Tänään olen neulonut sitä työkaverini jakkua niin ahkerasti, että taidanpa saada illalla takakappaleen valmiiksi (houkuttimena se, että sen jälkeen minulla on lupa aloittaa February Lady Sweater...).

Äsken tekaisin iltapalaksi meidän perheen uusia lemppareita,  Kodin Kuvalehden ohjeella tehtyjä jauhelihamuffinsseja - hyvää! Tässä blogia päivitellessä niitä samalla syödään :)

Pari korttiakin sai tänään päivänvalon, alla kuvat (kuvat vaan ei tahdo korteista onnistua millään, varsinkin valonpuute vääristää aina kortteja tavalla tai toisella, tai sitten ne ylivalottuu salamasta...):

 

 

Meinasin lähteä (ja oisin jopa saanut miehen mukaan!) Tampereelle 'Intohimona skräppäys'-tapahtumaan, mutta sitten iski laiskuus ja käytin varmaan saman verran rahaa nettiostoksiin kuin mitä siellä paikan päällä olisi mennyt... :/  No, vielä huominen aikaa miettiä, josko Tampereella käväisisin. Mutta kohtahan on onneksi jo Leimailutaivas!!!

Leppoisaa lauantaita,

terveisin Eija