Reissuun lähdettiin siis Helsinki-Tukholma-väliltä, Vikingin laivalla, lauantai-iltana 30.5. Tukholmasta ajeltiin sunnuntaina Öölantiin, Köpingsvik-nimiseen paikkaan, ihan Borgholmin kaupungin kupeeseen. Se oli ensimmäinen varsinainen matkaetappi, kilometrejä kertyi n. 400, jos en väärin muista. Yöpymiset oli varattu Gröndalin leirintäalueelta, jossa olikin ihan kiva pikkumökki kauniissa merenrantamaisemassa.

Leirintäalueella oli myös jalkapallokenttä, jota tietenkin hyödynnettiin.

Tuo asutus ja muukin maisema muistuttaa kovasti ahvenanmaalaista maisemaa, samantyyppistä maanmuodostusta, talot samantyylisiä jne. Täällä ehkä kaikki oli jotenkin pikkaisen isompaa, mutta tyyli sama. Ihmisten pihat on niin nättejä, suorastaan sööttejä, kuin elettäisiin nukkekodissa. Totesimme, että täällä täytyy elää stressittömänä vanhaksi, jollei itse ala keksiä itselleen ongelmia, ympäristö on kuin 'turvatyyny' maailman ongelmia vastaan.

 

Tässä merinäkymää leirintäalueen läheltä. Karua, mutta niin kaunista.

 

Ensimmäisenä iltana yritettiin käydä tutustumassa paikalliseen kirkkoon, mutta se oli kiinni. Aika moni muukin paikka oli kiinni, lomakausi on vasta aluillansa.

Mutta kirkko ulkoa sekä hautausmaa oliva kauniita. Haudat sijaitsevat yllättävän väljästi, välillä oli useita metrejä hautojen väliä (toisin kuin meillä!), välillä oli vanhojen hautojen väliin laitettu uusi. Aika monet hautakivet sisältivät vain vuosiluvut, ja vanhimmat hautakivet vain yhden vuosiluvun - oletan, että se oli kuolinvuosi. Näitä yhden vuosiluvun hautoja oli ihan pitkälle 1900-luvulle.

 

Varsinaisen 'Öölantiin tutustumispäivän' vietimme ajellen pitkin saaren pohjoisosan pikkuteitä kohti pohjoisinta kärkeä 'Norra Uddenia'. Norra Udden oli hieno - karu, mutta pysäyttävän kaunis. Ja tietenkin siellä oli myös majakka (kuvassa kävelen muuten minä).

 

Merimaisema oli rauhoittava ja vaikuttava.

Rannoilla näkyi paljon pikkukaloja ja pieniä rapuja. Nähtiinpä erään sillan alla levien seassa iso haukikin! En ole haukea ennen nähnytkään tuolla lailla 'elävänä' veden läpi. Aika mahtava näky, siinä se vaani ympärillään uivia pikkukaloja, tai siltä meistä ainakin tuntui :) !

Täältä matkaa jatkettiin 2.6. kohti Billundia, Tanskaa. Ajokilometrejä kertyi n. 600 ja perille saavuimme noin klo 17 aikoihin. Leiriydyimme Legolandin kupeessa olevalle leirintäalueelle pikkuruiseen mökkiin, joka menettelee, mutta ei ole Öölannin mökin veroinen - kalliimpi kylläkin!

Keskiviikkona 3.6. vietimme päivän Legolandissa. Huvipuisto-osuus ei minusta täällä ole kovin kummoinen, mutta nuo miniatyyrimaailmat - valtavat legorakennelmat ovat sellaisia, että niitä ihastellen saisi menemään vaikka kokonaisen päivän. Oli rakennettu erilaisia alueita, jokaisen luona kyltti, missä kerrottiin, mitä alue esittää (mm. Kööpenhaminan satama-alue, Acropolis, Yhdysvaltain kallioon veistetyt presidentit, vapaudenpatsas, jne.) ja kuinka paljon legopalikoita alueen rakentamiseen oli kulunut (siis yleensä miljoonia!).

Tässä muistaakseni osa alueesta, joka kuvasi Kööpenhaminan satamaa. Ja siis autot ja laivat liikkuivat.

 

Vaikka vierailupäivänämme vettä satoikin, tämä merirosvo ei vesisateessa seissyt, vaan oli vapaaehtoisesti mennyt suihkuun ja lauleli siellä.

 

Hauska yksityiskohta: sorsa näyttää jättiläiseltä näiden minipuiden joukossa! Sorsapariskunta oli 'eksynyt' uimaan miniatyyrimaailman jokeen ja koiras saapui katselemaan meitä valokuvaajia lähempää. Se oli vallan valokuvauksellinen jättiläinen!

 

Billundista matkamme jatkui 4.6. kohti Amsterdamia, jossa on määrä yöpyä yksi yö - tämän päivän ajokilometrejä kertyi reilut 700 km. Ihmeteltävän hyvin nuorisomme jaksaa takapenkillä istua ja vähillä tauoilla ajellaan. Tällekin päivälle kertyi taukoja vain ruokailu Burger Kingissä ja tämä padon ihailuhetki, joka ei kauaa kestänyt, kun tuuli oli aivan hirmuinen.

Tässä siis välipysähdys valtavan pitkällä ja isolla patorakennelmalla, joka estää Atlantin valtamerta valtaamasta n. puolta Alankomaista. Silminnähden meri on korkeammalla kuin vesistö padon toisella puolella. Ajoimme auton tarkoituksella 'melkein Atlanttiin' :) .

 

Meri oli jokseenkin synkkä ja pelottava, tuuli oli aivan hirmuinen ja ilma oli KYLMÄ. Mutta pakko oli Atlanttia hetki ihailla.

 

Amsterdamiin - tai itse asiassa hotelliimme, joka sijaitsi n. 10 km kaupungin keskustasta - saavuimme n. klo 19 aikaan. Hotellihuoneen saatuamme (hotelli muuten oli 1700-luvulla rakennettu piskuinen majatalo kanavan ääressä) ajelimme vielä keskustaan Amsterdamin vanhaa kaupunkia katselemaan sekä iltapalaa syömään. Pidin todella paljon kaupungin hieman kaoottisesta ilmeestä, värikkyydestä, elämäniloisesta olemuksesta - tänne pitää tulla joskus uudestaan. Negatiivisesti suhtauduin ainoastaan seksin avoimeen ja runsaaseen kaupitteluun suurin piirtein joka korttelissa - se tuntui tosi vieraalta ja ikävältä lasten kanssa kadulla kävellessä. Mutta kai joka kolikolla on ne molemmat puolensa.

 

Hauska yksityiskohta liikennevalojen vaihtumista odotellessa: ratsupoliisit!

 

Amsterdamista suuntaamme sitten perjantaina 5.6. kohti Pariisia, ajettavaa 'vain' reilut 500 km ja suurin osa moottoritietä, joten matka-aikaa kulunee vain n. 5-6 h, ainakin navigaattorin laskennan mukaan!

No, navigaattori on navigaattori on kone! Matkaan kului aikaa n. 9-10 h, eihän navigaattori huomioinut Pariisin ruuhkia. Viimeisten muutaman kymmenen kilometrin matkaan saimme kulumaan yli 2 h, joten perillä oltiin vasta perjantai-iltana. Emme yövy ihan Pariisissa, vaan läheisessä pikkukaupungissa nimeltänsä Melun, jossa sijaitsee leirintäalue La Belle Etoile. Pariisin lähistöllä ei näitä leirintäalueita ollutkaan kovin paljon, ilmeisesti täällä yövytään mieluummin hotelleissa tms. Perjantaina purettiin tavaroita ja asetuttiin pikkuruiseen mökkiimme, pojat pelailivat futista leirintäalueen kentällä. Siitä nämä leirintäalueet on kyllä kivoja, että on noita aktiviteetteja lapsille, ei pelkkää hotellihuoneessa kököttämistä ja tv:n katselua.

Tässä kuva Pariisin 'mökistämme' La Belle Etoilen leirintäalueelta.

Ja tässä kuvaa unikoista pellon pientareella - oli kyllä hienoa, kun unikot kukkivat laajoina kukkaketoina joka puolella.

 

Eilen lauantaina oli sitten Pariisiin tutustumisen päivä. Itse lähdin reissuun särkylääkkeiden turvin - nyt on muutamia päiviä jo ollut sellainen pieni 37.5-38.0 lämpö, kurkkukipu ja ääni meinaa lähteä. Starttasimme matkaan hyvin nukutun yön jälkeen 11 maissa. Matka taittui nopeasti junalla. Gare de Lyonin asemalla vaihdettiin metroon ja jäätiin pois Musee de Louvren asemalla. Suuntana siis Louvren valtavat taideaarteet.

Louvre on ISO, VALTAVA, JÄTTILÄINEN. Ihana, kaunis, vanha palatsi, joka on arvoisessaan käytössä maailman kävijämäärältään suurimpana museona. Oppaan mukaan tiloja tässä museossa on n. 60 000 neliötä ja taideteoksia yli 30 000. Ihmisiä oli paljon, mutta yllättävän hyvin kaikissa paikoissa pääsi etenemään. Rajasimme katseltavat taideteokset vain niihin 'tiettyihin' - pojat eivät olisi jaksaneet kulkea koko näyttelyä, eikä siihen oikein yksi päivä riittäisikään. Näimme Mona Lisan, Milon Venuksen ja monia muita teoksia, jotka olivat tuttuja. Jotenkin taiteen, historiallisen taiteen varsinkin, katsominen on niin sykähdyttävää, se melkein salpaa sielun. Hienoja olivat myös muinaisen Egyptin yli 3000 vuotta vanha Grand Sphinx, papyrukset ja muut. Myös pihalla - ja osin rakennuksen alakerroksessa - oleva Ieoh Ming Pein lasipyramidi oli vaikuttava; tähän tosin vaikutti sen merkitys Da Vinci koodissakin...

Louvresta jatkettiin matkaa historialliselle Pont Neufin sillalle. Sillalla istuskeltiin, otettiin valokuvia tietenkin ja lopulta ylitettiin se suuntana Notre Damen kirkko. Matkalla poikettiin museopasseillamme vielä oikeuspalatsin vieressä sijaitsevassa Conciergeriessä, joka on ollut yksi vallankumouksen jälkeisistä hirmuhallinnon näyttämöistä. Siellä sijaitsee mm. selli, jossa Marie-Antoinette oli vangittuna ennen teloitustaan v. 1793. Vaikuttavaa.

Conciergerien vierestä löytyy Notre Dame, joka on kaunis sekä ulkoa että sisältä. Kirkkoon oli pitkä jono, joka onneksi kulki nopeasti. Sisätilat ovat vaikuttavan kauniit ja pyhät. Lasimaalaukset ikkunoissa ovat upeat. Perinteemme mukaisesti sytytimme Ernon kanssa kynttilät palamaan - näin on toimittu jokaisessa kirkossa, jossa olemme vierailleet ja kynttilöitä on ollut tarjolla. Samalla on tilaisuus viettää pieni harras hetki ja ajatella jotain itselleen tärkeää ihmistä tai asiaa. Kirkossa oli mahdollisuus ripittäytyä useilla eri kielillä ja tähän olikin pitkä jono. Useita kymmeniä ihmisiä istui kirkon penkeillä ihailemassa kirkkoa ja hiljentymässä.

Notre Damen vierailun jälkeen pojat olivat jo suhteellisen väsyneitä ja 'kypsiä' kulttuurin ja historian rientoihin - valitusta väsyneistä jaloista, janosta ja halusta päästä leirintäalueelle kuului tiheään tahtiin. Siispä suuntasimme kohti metroa ja junaa ja kävelimme reilun kilometrin matkan Melun'n asemalta leirintäalueelle. Vielä istahdettiin autoon ja suunnattiin paikalliselle 'Buffalo Grillille' syömään. Nukkumaan päästiin sitten klo 23 aikoihin. Yöllä kurkkuni kipeytyi niin, että oli vaikea hengittää ja jokaista lihasta särki.

Aamulla sitten leirintäalueen respaan ja lääkäriä kyselemään. Täällä olikin hyvä palvelu: parin tunnin päästä lääkäri tuli mökkiimme tutki minut ja määräsi lääkkeet. Nyt vietän sitten 'pakollista matkailuvapaapäivää' täällä mökissä ja yritän levätä, että vielä huomenna  maanantaina pääsisin kuljeskelemaan Pariisiin - ainakin Eiffel-tornissa pitää käydä, Riemukaari nähdä ja kävellä pitkin Champs d'Elyseetä. Pojat ja mies lähtivät viettämään miesten päivää: karting-radalle ajamaan ja jotain muuta yhtä miehekästä. Olen surullinen, kun jouduin Versailles'n jättämään väliin, siihen ei enää mitenkään riitä aika. No, onpahan syy palata tänne - olen ihastunut tähän kaupunkiin ja nähtävää jää vielä niin paljon. Josko ensi kesänä...?

Ps. oletteko ihmetelleet, ettei tässä kertomuksen osiossa ole valokuvia? Täytyy todeta, että täydellisellä lomakaupungilla on harmaatkin puolensa: kameralaukkumme varastettiin eilen junassa. Voi sitä harmin määrää: sinne meni sekä videokamera että kamera! Onneksi matkatavaravakuutus korvaa kamerat aikanaan, mutta kaikki eilen otetut kuvat ovat hävinneet iäksi sekä joudumme nyt matkabudjetista pistämään rahat uuden kameran hankintaan, joka on edessä huomenna, kun kaupat ovat auki. Se hyvä puoli tässä onnettomuudessa on, että olen bloggaillut säännöllisesti - kaikki aiemmat kuvat on kamerasta purettu! Hävikiksi jäi siis ainoastaan eiliset kuvat! Mutta se onkin aika paljon - otin runsaalla kädellä kuvia Louvresta, Pont Neuf'stä ja Notre Damesta. Edelleen siis - on syy tulla tänne takaisin!

Nyt on tiistaiaamu, kun tätä kirjoitan, ja aika startata kohti Saksaa. Eilen maanantaina vietettiin vielä yksi päivä Pariisissa - päivä, jolloin satoi lähes koko ajan. PAITSI aamulla, jolloin lähdimme, ja viisaasti valitsin jalkaani sandaalit ilman sukkia. Josta seurasi, että kävelin koko päivän jalat märkinä, josta taas seurasi, että tänään aamulla minulla on lämpöä 37.6. kuumetta alentavien lääkkeiden jälkeen ja kurkku taas tosi kipeä. VIISAS EIJA!

Pariisiin lähdettiin eilen junalla ja jatkettiin metrolla, kuten 'tavallista'. Tämän kaupungin valtavan laajaa metroverkkoa on muuten todella helppo käyttää, vaikka toisin luulin, ja metroja kulkee jatkuvasti. Pisin odotusaika on ollut 3 min ja tavallisin odotusaika 2 min, jos edellinen metro on lähtenyt nenän edestä. Ja tiheästä kulkemisesta huolimatta metrot ovat oikeastaan koko ajan täynnä, ihan sardiinipurkkioloon asti.

Kameran etsintä oli edessä ensimmäisenä. Suuntasimme Bastillen metroaseman viereen, Rue de Beaumarchaisille, jonka oli sanottu olevan Pariisin 'kamerakatu'; paljon liikkeitä, jotka myyvät sekä käytettyjä että uusia. Suhtauduin skeptisesti käytetyn kameran ostamiseen, kun JOS jotain vikaa tulee, Suomesta on huono lähteä valittamaan. No, tätä asiaa ei jouduttu pohtimaan, sillä yhtä lukuun ottamatta kaikki kameraliikkeet olivat kiinni. Kävelimme sisään tähän yhteen ja sympaattinen omistaja kertoikin maanantaisin liikkeiden olevan kiinni. Hän neuvoi meille FNAC-liikkeen sijainnin, joka on kai Pariisissa suuri ketju, josta löytyy jos jonkinmoista vehjettä (tulimme myöhemmin huomaamaan: kameraa, atk-laitetta jne.).

Lähdimme siis etsimään FNACia sen vihjeen perusteella, että se sijaitsee 'Chatelet'ssa'. Chatelet'n metroaseman jälkeen etenimme sitten määränpäätämme kohti kyselemällä joka mutkassa ihmisiltä, mihin suuntaan jatkaa. Ja hyvin löysimme perille Les Halles'ssa sijaitsevaan myymälään, MUTTA: Fnac oli kiinni! Ei voi olla totta! Masentuneena tutkailimme Les Halles'n opastetaulua ja kysyimme vieressä seisoskelevalta nuorelta mieheltä, onko jotain muuta kameraliikettä lähistöllä. Mies vastasi iloisesti, että Fnac aukeaa klo 14! Ja kello oli tässä vaiheessa 13.49. Ei kun odottamaan! Tähän mennessä päivästä oli kulunut siis jo 3 h kameran etsimiseen ja aloin ajatella, että mitähän kaikkea tässä ehditäänkään...

 

Tässä kuvassa Les Hallesin vieressä sijaitseva renessanssikirkko, muistaakseni nimeltään Eglise St Eustache.

 

Les Halles

Kamera löytyi sitten Fnac'sta. Ostimme Canon EOS 450D-kameran, joka on samaa mallia kuin varastettukin, mutta uudempi versio. 'Törsäsimme' myös ja ostimme kunnon 18-200 mm zoomin kameraan, tästä olimme haaveilleet jo edellisen kameran aikana, mutta se jäi tekemättä. En todella tiedä, millä rahalla loppuloma vietetään tai mitä syödään heinäkuussa....mutta onpahan kunnon kamera. Ei nyt kannattanut huonompaakaan ostaa kuin minkä menetimme.

Ostoksen jälkeen suuntasimme syömään, trendikkäästi viereiseen McDonaldsiin. Ilmeisesti se on suhteellisen trendikäs ruokapaikka, sillä se oli tupaten täynnä nuoria pariisilaisia...Vatsat täytettyämme suuntasimme Eiffelin tornille, jonne pääsimme parilla metrolla. Ja siinä se oli, kun metroasemalta nousimme raput ylös Seinen rantaan: Eiffel-torni häämötti edessä. Seinen rantaa kuljeksiessamme Timo otti kuvia oikein urakalla uudella kameralla, ihailimme vastarannan kauniita asuintaloja ja rannan ruusuistutuksia.

Tämän varmaan tunnistavat kaikki? Sää ei suosinut, joten tornikuvista tuli jotenkin synkkiä.

 

Eiffelin tornista ylhäältä kuvattu näkymä Montmartrelle, keskellä Sacre Coeur.

 

Edelleen tornista kuvattu näkymä Trocaderon palatsin alueelle.

 

Tornille saavuttaessa oli tietenkin poikettava 'Carrousel de la tour Eiffel'ssä!

 

Tornilla sitten jonotimme lippuja; jonotimme hissiin, joka vei toiselle tasolle; jonotimme hissiin, joka vei kolmannelle eli ylimmälle tasolle. Mutta oli se sen kaiken jonottamisen arvoista! Saimme ihailla monia niistä näkymistä, jotka nyt jäivät näkemättä ajanpuutteen vuoksi: Riemukaari, Trocadero, Grand Palais, Petit Palais, Invalidikirkko, Saint Sulpice-kirkko, Sacre Coeur, ja moni muu. Myös kauempana kaupungista sijaitseva pilvenpiirtäjien alue näkyi. Katseltuamme tarpeeksi lähdimme jonottamaan hissejä päästäksemme alas.

Alas saavuttuamme totesimme, että taas oli alkanut sataa. Pojat olivat väsyneitä ja niin olimme mekin. Kello oli jo yli kuusi. Totesimme, että lähdemme takaisin Meluniin, pitihän meidän vielä ehtiä käydä kaupassa, jääkaapissa oli enää valo. Metroissa oli ruuhkaa, Meluniin tuleva juna seisoi jostain syystä kesken matkaa vartin verran, joten lopputulema oli se, että saavuimme Melunin asemalle klo 20.40. Jippii, ajattelimme, Lidl on vielä auki! Nopea kävely kaupalle ja toteamus: voi ei, se on kiinni! Suunnitelmien muutos aamulle: siivotaan mökki, pakataan tavarat, käydään aamulla Lidlissä ja vietetään aamiaispiknikki jollain pysähtymispaikalle heti lähtömme jälkeen. Ja tätä vaihetta eletään nyt - pakkaus on käynnissä ja kohta starttaamme kohti Saksaa.

Kuvia en saa vielä tässä hetkessä lisättyä, kun en osaa käyttää uutta kuviensiirto-laitettamme. Kuvia kyllä tulee tähänkin päivitykseen eiliseltä lisää, mutta voi olla, että ne lisätään vasta kotona. Nyt on mieli jo siirtynyt Alpeille ja Etelä-Saksan vehreisiin maisemiin - aurinkoa toivoen tämän sateisen Pariisin osion jälkeen. Joka tapauksessa, Pariisiin on palattava, se oli todella positiivinen yllätys minulle!

Teimme matkaa läpi aivan hurmaavan pikkukaupungin, nimeltänsä Vitry. Tässä kaupungin keskusaukion laidassa sijainnut kirkko.

 

Keskusaukion suihkulähdettä koristi tämä veistos:

 

Yksityiskohta suihkulähteestä. Huomioi, että tulee niin kovaa, että vesisuihkukin suihkuaa vinoon!

 

Keskusaukio ja tässä näkyy siis suihkulähde kokonaisuudessaan. Mieheni istuu penkillä nauttimassa tuulesta ja paisteesta.

 

Yksityiskohta kirkon ovesta.

 

Tätä 'jatko-osiota' kirjoittelen Auschwitzin keskitysleirin vieressä sijaitsevassa hotellissa sunnuntai-iltana 28.6. Yritän koostaa menneiden viikkojen tapahtumia hieman:

Pariisista ajelimme Saksaan pieneen 'Marlen'-kylään Rein-joen laaksoon. Saimme majapaikan yöksi pienestä hotellista, jota piti suloinen vanhempi pariskunta. Hotelli oli valittu pyöräilijöiden ja moottoripyöräilijöiden suosikkipaikaksi ja aamupalapöydässä luki erikseen, että kaikkea saa ottaa mukaan! Yhden yön levon jälkeen matka jatkui kohti Aschauta, ja siellä super-upeaan Schloss Hohenaschaun-linnaan. Tässä joitain kuvia linnasta:

Tämä kuva on otettu keikkuessamme köysiradan vaunussa matkalla kohti Kampenwandin huippua.

 

Tämä kuva otettu Aschaun kylältä päin.

 

Hetken aikaa jouduimme miettimään ateriajärjestelyjä linnassa, joka oli VALTAVA! Tänne nimittäin saapuivat matkaseuralaisemme, joiden kanssa  vietettiin Saksan ja Italian viikot. Meitä oli 9 hengen seurue ja saimme järjesteltyä linnan kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan ruokailuhuoneeseen omat ruokailumme. Seurueemme keittiöt sijaitsivat kahdessa eri kerroksessa ja näissä sitten ruokaa valmisteltiin  ja valmis ruoka kuljetettiin yhteisruokailutilaan. Eli upeissa asuintiloissa on sittenkin omat hankaluutensa niissäkin...

Saksan viikko sujui Alpeilla patikoiden (nämä maisemat ovat ehdottomasti uusi suosikkipaikkani maailmassa!), Aschaun kylään tutustuen ja vierailtiinpa yhtenä päivänä Münchenissäkin. Olen päättänyt aloittaa patikointiharrastuksen Suomessakin, olen aivan myyty! Alppimaisemat olivat aivan lyömättömät (vaikka tämän kyllä osasin viime vuoden perusteella aavistaakin) - niitä niittyjä korkeilla vuorilla, vapaina laiduntavia lehmiä, lumihuippuisia vuoria ja raikasta ilmaa. Nivelrikkoiset polveni oikuttelivat vähän, mutta särkylääke ja kaupasta ostettu 'hevosbalsami' auttoivat. Polut ja patikointireitit ovat erinomaisesti merkittyjä ja niitä kulkee kaikkialla. Erinomaisesti varustautuneita saksalaisia patikoijia oli joka puolella ja lomailufiilis mitä upein. Toisia tervehdittiin vastaantullessa ja tulipa muutama mielenkiintoinen keskustelutuokiokin vuorilla vietettyä. Toivon pääseväni tänne vuorille uudelleenkin!

München oli myös mukava tuttavuus, mutta siltikään kaupunki ei vedä vertoja luonnonmaisemille. Kaupungissa vietettiin päivä: naiset patikoiden ja shoppaillen, miehet Deutsche Museumiin tutustuen. Vaikka en olutta juokaan, kulttuuriin tutustumisen merkeissä kävin kuitenkin oluttuvassa (hauska kokemus!). Myös Frauenkirche tuli nähtyä. Ostoksilla kävin sen verran, että ostin kauniit punaiset korkeakorkoiset avokkaat (joilla voin kävellä n. puoli kilometriä kerrallaan ja sitten on jalassa rakko!).

Vaikka ilmat ovat tämän kuukauden aikana olleet täällä Keski-Euroopassa verrattain sateiset ja pilviset, mahtui Saksan viikkoon kuitenkin yksi hellepäivä, jona kävelimme poikien kanssa paikalliseen maauimalaan uimaan. Matkalla eksyttiinkin kerran, joten kävelyä tuohon päivään saatiin n. 6 km plus uimiset pojille. Joten illalla sitten uni maittoi. Maauimalan vesissä eleli jokin liskolaji, joka kummasti hillitsi minun halujani uimiseen - mutta poikia liskot eivät hidastaneet. Välillä potkittiin palloa ja välillä katseltiin viereiselle peltopläntille laskeutuvia liitovarjoilijoita.

Niin kuluu viikkokin nopeaan ja oli aika vaihtaa maisemaa. Seuraavaksi suuntasimme Garda-järvelle Bezzaccan kylään kahdeksi yöksi. Olimme viime vuoden reissulla yhden yön Gardalla ja silloin ihastuimme tähän paikkaan, niinpä nyt oli jätetty parin yön verran aikaa tutustua paikkoihin. Osa porukastamme lähti Riva del Gardalle päiväksi ja osa (minä kuuluin tähän osaan) uimarannalle. Koska kuumeiluni jatkui edelleen, en voinut uida enkä ottaa aurinkoa, mutta maisemien ihailu puun varjosta oli sentään sallittua. Hotelli oli ihanan ihana pieni italialainen talo, monta sataa vuotta vanha ja kauniisti remontoitu. Sitä pyöritti vallan herttainen pariskunta ja aamupalat olivat nautinto!

Gardalta suunnistettiin Pisan kaupungin lähellä sijaitsevaan, viikoksi vuokrattuun taloomme. Tässä talossa vietimme samalla porukalla viikon jo viime vuonna, joten tiesimme, mitä odottaa. Viime vuonna ilmat olivat suunnattoman helteiset ja aurinkoiset - nyt opimme, että myös Italiassa sataa kesällä! Lämmintä oli silti joka päivä, mutta aurinkoiset päivät antoivat hieman odottaa itseään. Saatiin kuitenkin aurinkoakin otettua ja uima-altaassa uitua, sillä varsinaisia 'kaupunkipäiviä' vietimme vain kaksi. 

Talosta käsin kävimme iltapäiväkierroksella Pisan kaupungissa ja yllätyksekseni pääsimme käymään Pisan tornissa sisällä! Viime vuonna tänne yritimme, mutta jonot olivat monen tunnin pituiset, jos ei ollut etukäteen varattua lippua - torniin päästetään kerrallaan vain hyvin pieni määrä ihmisiä, kierros on n. 20 minuutin pituinen ja sitten sisään otetaan uusi ryhmä. Liput olisi varminta varata netistä, jotta pääsee sisään haluamanaan aikana, mutta ilmeisesti ilta-aika oli suosiollinen ja onnistuimme saamaan liput puolen tunnin odotusajalla. Torniin kapuaminen oli koettelemus sinänsä - kaltevuus sai aikaan varsinaista huimausta noustessa, portaat olivat tornin yläosassa todella kapeat ja alaspäin tullessa sai pelätä liukastuvansa liukkailla portailla ja mitään kaiteitahan ei portaissa ollut. Seinistä kiinni vaan, ja seinään nojailua tarpeen tullen. Alaspäin piti mennä tasaiseen tahtiin, sillä ryhmän piti liikkua yhtenäisesti. Mutta käynti oli arvoisensa! Maisemat olivat kauniit ja tunsin 'historian lehtien havinaa' miettiessäni, keitä kaikkia tässäkin tornissa on seissyt ja maisemia ihaillut.

Yhtenä päivänä vierailimme sitten Sienan kaupungissa ihailemassa (taas kerran!) historiallista, kauniisti rakennettua kaupunkia, jonka kapeilla kujilla oli ihana kulkea. Keskusaukio oli hieno, koko paikka täynnä toinen toistaan upeampia rakennuksia. Upeassa kirkossa vierailimme toki myös. Takaisin tullessa poikkesimme vielä pikaisesti San Gimignanon kylään, joka olisi kaivannut perusteellisempaa tutkimusta kuin mitä nyt ehdimme tehdä. Sen upeat tornit ja kapeat kujat olisivat ansainneet huomiomme kokonaiseksi päiväksi nyt vietetyn tunnin sijaan. Mutta päivä oli jo pitkällä ja matkalaiset väsyneitä. Joten jatkettiin 'kotia kohti'.

Tässä kuvia Sienasta, satunnaisessa järjestyksessä:

Yleiskuvaa saavuttaessa vanhaan kaupunkiin

 

Yksityiskohta muurilta

 

Rakastan näitä yksityiskohtia, mutta en muista, mistä tämä on otettu!

 

Kaupungin kujat ovat ihania

 

Yksityiskohta kirkosta

 

Poika varjoisalta kujalta...

 

Keskusaukio, jolla pidetään edelleen kaksi kertaa vuodessa ratsastuskilpailut, jotka kestävät n. 90 s.

 

Yksityiskohta keskusaukion laidalla sijainneesta suihkulähteestä

 

Kirkko oli upea

 

Seinämaalaus kirkossa

 

Kujilla edelleen

 

 

 

Kinkkuja ja muita herkkuja

 

Viimeisenä Italian iltanamme kävimme läheisessä Tripallen kylässä syömässä Le Muse-nimisessä ravintolassa, jota pitää yksi perhe kotinsa yhteydessä sijaitsevissa tiloissa. Ruoka oli m-a-u-k-a-s-t-a ja kohtuuhintaista. Yrtit haettiin tilauksen jälkeen suoraan silmiemme alla sijaitsevasta puutarhasta, eli tuoreus taattu! Täällä söimmekin oikein kunnollisen kolmen ruokalajin aterian alku-, pää- ja jälkiruokineen. Sitten olikin aika palata talolle ja valmistautua seuraavan aamun koitokseen eli 900 km ajomatkaan Itävallan Wieniin.

Tuon ajon suoritimme siis eilen lauantaina. Lähdimme Italiasta 9 aikaan aamulla ja saavuimme Wieniin n. klo 20. Matkalla pidettiin taukoja yhteensä n. 45 minuuttia, joten aika suoraan olemme matkan 'pösötelleet'. Ihmettelin oikein itsekin, mutta niin se vain matka taittui. Ja kyllä illalla (sekä vielä tänäänkin) väsytti! Kävimme pikaisesti paikallisessa McDonalds'issa syömässä ja sitten suihkuun ja nukkumaan. Tänään aamupalan jälkeen starttasimme kohti Puolan Oswiecimia ja Auschwitzin leirimuseota.  Wien siis jäi todella vähälle tarkastelulle - tarkastelut suoritettiin lähinnä auton ikkunasta moottoriteiden reunoja tutkien...

Nyt olemme asettuneet taloksi hotelliiimme, joka siis todella sijaitsee aivan leirin muurien vieressä. Olemme käyneet pizzalla viereisessä ravintolassa ja katselleet rajua ukonilmaa salamointeineen. Vettä tuli niin, että kadut lainehtivat ja muutaman metrin matkalla ulkona kastuimme läpimäriksi. Ja koska tässä hotellissa on ilmainen internet, päätin tehdä pikapäivityksen matkakertomukseeni!

Tässä seuraa nyt loppukappale matkakertomukseeni. Tätä kirjoitan jo kotona. Puola maana jätti minuun sekavan vaikutelman. Etelä-Puola oli maastoltaan kumpuilevaa, vähän samantyyppistä maisemaa kuin Toscanassa - kaunista seutua. Oswiecimia hallitsi tietenkin Auschwitzin keskitysleiri ja sen myötä turismi. Varsovan tarkastelu jäi tosi pintapuoliseksi, ajoimme (vahingossa) keskustaan hotellia etsiessämme ja sitten suunnistimme keskustasta hotellille (ajoimme 17 km harhaan!). Keskusta tuli siis pikaisesti nähtyä auton ikkunasta iltapäiväruuhkassa. Kaupunki vaikutti sekavalta, eikä minulle jäänyt hinkua palata sinne. Mutta kontaktini olikin siis todella pinnallinen. Pohjois-Puola oli oikeastaan meidän reitillämme ihan maaseutua ja vähän sellaista 'venäläistyyppistä' maisemaa. 

Keskitysleiristä. Ensinnäkin, jos tuolle leirille menee paikkoja katsomaan, kannattaa ehdottomasti ottaa opastus. Kaikesta saa paljon enemmän irti, meillä ainakin oli erinomainen opas. Opastus kaikkinensa kesti lähes 4 tuntia ja oli todella halpa, muutaman euron. Pelkkä itsekseen kiertely leirissä on ilmaista. Opastus alkoi Auschwitz I - leiristä ja sitten mentiin bussilla Auschwitz-Birkenaun leiriin, missä siis varsinainen 'kuolemantehdas'  sijaitsi. Oli kammottavan vaikuttavaa kulkea pitkin samaa junalaituria, missä leirille tuodut ihmiset kulkivat tuon parin sadan metrin matkansa 'suihkuun'.Opin myös, että Auschwitzin leiri oli ainoa, missä ihmisiin tatuoitiin numerosarja.

Vierailimme asuinparakeissa - kesällä kuumia, talvella kylmiä rakennuksia, joissa ihmiset nukkuivat 3-4 kerroksen korkuisilla lavereilla kuin sillit suolassa. Parakeissa oli 'peseytymishuoneet', joissa siis lavuaareihin tuli vesi - aamuisin herätys 4.30 ja puoli tuntia aikaa aamutoimiin, jonka jälkeen alkoi työpaikoille kävely. Työpäivät olivat pitkiä, 12-14 h, matkat käveltiin (usein ilman kenkiä), ruoka-annokset surkeita. Oppaan mukaan, jos ei onnistunut luomaan suhteita  ja hankkimaan lisäravintoa muualta, ei pystynyt pysymään hengissä näillä annoksilla ja raskaalla työllä (useat olivatkin kuolleet muutaman päivän - parin kuukauden aikana leirille tulostaan). Wc-rakennus oli erikseen: rivissä kymmeniä istuimia (reikiä), wc:hen tultiin yhtä aikaa kaksi kertaa päivässä (jos välillä meni wc:hen, rangaistuksena oli esim. kuolema). Wc-rakennus oli silti edistystä - aluksi leirillä ei tällaista rakennusta ollut, vaan tarpeet tehtiin suoraan peltoon. Wc-rakennus oli myös haluttu työpaikka (vaikkei heti uskoisi), sillä siellä sai työskennellä sisätiloissa.

Leirille tullessa ihmiset jaoteltiin, kuten kai kaikki historiasta tiedämme. Miehillä saattoi olla mahdollisuus päästä töihin; naiset, vanhukset ja lapset päätyivät varmimmin kuolemaan. Lapsia käytettiin kyllä paljon ihmiskokeissa, sillä he olivat 'helppoja' - eivät panneet vastaan. Erityisen haluttuja olivat identtiset kaksoset. En vieläkään oikein käsitä, mitä kaikkea näimme. Enkä kykene varmaan koskaan käsittämään, millainen ihminen tämän 'tehtaan' on kyennyt suunnittelemaan.

Tässä kuvasarjaa leiriltä - kuvat kertokoot puolestaan:

'Parempaa' leiriä - Auschwitz I

 

 

Arbeit macht frei - Työ tuo vapauden

 

Junalaiturit Auschwitz-Birkenaun leirillä

 

Täältä junat tulivat - tosin eiväthän matkustajat karjavaunuista mitään nähneet

 

Tuhottuja asuinparakkeja

 

Säilynyt parakki sisältä

 

Wc-rakennus

 

Tuhottu kaasukammio